Peruspalvelujen puolesta - yksityistämistä vastaan

EVELIINA SUONPERÄ ---> 233


oHjeLma
peruspalvelujen
kehittämiseksi


Julkisilla peruspalveluilla riittää nyt ystäviä. Lähes kaikki puolueet esiintyvät kuntavaaleissa peruspalvelujen puolesta. Miksi kunnalliset terveys-, sosiaali-, koulu- ja muut peruspalvelut kuitenkin heikentyvät?

Suomen kommunistinen puolue esittää,
että kunnan talousarvion yhteyteen tehdään
peruspalveluohjelma, jotta turvataan lakisääteiset palvelut jokaiselle niitä tarvitsevalle. Tämä edellyttää sekä määrärahojen että vakinaisen henkilöstön lisäämistä.

SKP vastustaa kuntien liikelaitosten ja muiden toimintojen yksityistämistä. Tasavertaisuus
peruspalveluissa edellyttää niiden järjestämistä pääsääntöisesti kunnan omana toimintana.

SKP:n ehdokkaat haluavat rakentaa
demokraattista hyvinvointikuntaa, jossa
asukkaiden ja työntekijöiden oikeuksia ei alisteta kauppatavaraksi ja pienen piirin vallankäytölle. Vastuussa palvelujen heikentämisestä ovat 1990-luvun alusta hallituksissa istuneet puolueet — niin oikeisto ja keskusta kuin SDP, vihreät ja vasemmistoliitto. Ne ovat leikanneet kuntien vuotuista rahoitusta 1990-luvun alun jälkeen yli 5 miljardia euroa. Kuntien palvelujen heikentämisellä ja kilpailuttamisella luodaan lisää markkinoita yksityiselle voitontavoittelulle.
Valtapuolueet ajavat samaa linjaa myös Euroopan unionin perustuslailla ja palveludirektiivillä.

On sietämätöntä, että yhä useammat lapset, työttömät, vanhukset ja sairaat on jätetty suorastaan heitteille, vaikka Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan.